1 / 3

Veistämö

Veistämössä esine syntyy tekijänsä käsistä ja juurista. Valmistamme tuotteemme Suomessa ja jatkamme suomalaista käsityöperinnettä. Valikoimaamme kuuluu keraamisia koruja sekä veistoksellisia eläinpurkkeja, jotka valmistetaan käsityönä Nivalassa.

Tarinamme

Veistämö syntyi halusta jatkaa isoisämme käsityöperintöä uudella tavalla.

Vietimme lapsuutemme Pahkaperällä, pienessä kylässä Pohjois-Pohjanmaalla, jossa isoisämme veisti puusta eläinhahmoja. Näiden puutöiden tekemiseen mekin saimme osallistua. Opimme pian, että käsillä tekeminen oli paljon muutakin kuin vain esineen valmistamista. Käsillä tekemisestä tuli ajatusten jatke ja jokainen muodostunut hahmo kertoi oman tarinansa. Näistä hetkistä Veistämö sai alkunsa.

Veistämö perustettiin tämän perinnön säilyttämiseksi. Halusimme yhdistää käsityöläisyyden ja nykymuotoilun. Yhdessä valmistamme tuotteet käsin omassa pajassamme Nivalassa.

Luonto on aina ollut meille tärkeä inspiraation lähde. Sen rauha, luonnolliset muodot ja selkeys näkyvät Veistämön estetiikassa ja jokaisessa valmistamassamme tuotteessa.

Valmistamme tuotteemme pienissä erissä ja viimeistelemme jokaisen osan käsin. Joutsenkorut muotoillaan yksitellen, niin myös Kukkakorujen osat. Ikimetsä-sarjan eläinpurkit valetaan itse tekemillämme muoteilla, jonka jälkeen jokainen kappale viimeistellään huolellisesti käsin. Emme valmista mitään teollisesti tai koneiden avulla. Näin jokaisesta tuotteesta tulee aidosti ainutlaatuinen, ne kantavat tekijänsä käden jälkiä.

On merkityksellistä kantaa mukanaan pientä esinettä, joka muistuttaa metsän ja luonnon läheisyydestä arkisissakin tilanteissa. Veistämö on meidän tapamme luoda jotain käsin, ajatuksella ja aikaa kunnioittaen. Haluamme tehdä tuotteita, jotka kestävät ja joilla on henkilökohtainen merkitys.

Veistämö on meille tapa jatkaa käsityöperinnettä, kunnioittaa menneitä sukupolvia ja luontoa sekä tehdä esineitä, joilla on merkitys.